Jännitys tiivistyy

Vaikka kirjoittaminen on minulle ollut ammatti viimeiset 50 vuotta niin kirjan synnyttäminen tutuistakin aiheista ja aineksista on aina haastava prosessi. Pitää oikein ihmetellä vaimon ja muiden minulle läheisten ystävien, työtoverien ja muuten vain mukavien menschien kärsivällistä ja rohkaisevaa suhtautumista siihen, että muutenkin tunnetusti umpio tyyppi on vielä umpiompi ja kuukausitolkulla mahdottoman kranttu puhuteltava.
Mutta nyt se on täytetty, viimeinen rivi nimittäin. Ja lista kiitettävistä ihmisistä on pitkä kuin pääkaupungin puhelinluettelo, joten kirjan lehdille mahtuu heistä vain tärkein tusina.

Kuten muodikasta on, jos lukijoita riittää eikä kritiikki ole aivan kamalaa ja suosittele kirjoittajaa suksimasta helvettiin, kirja saanee jatkoakin. Erityisellä kiinnostuksella odotan reaktiota naislukijoilta, joita miehisiin aiheisiin valittu hieman poikkeuksellinen tulokulma saattaa hyvinkin kiinnostaa. Ainakin toivon, että tarinassa merkittäviin rooleihin nousevat naiset koetaan sellaisiksi uuden ajan ja ajattelun airueiksi, jotka eivät tyydy rooliinsa ja kohtaloonsa, vaan maksavat potut pottuina ja haluavat oikaista kokemansa vääryydet silmää räpäyttämättä, huulta väräyttämättä.

En ole alun  perinkään uskonut teoriaan heikommasta astiasta tai särkyvämmästä sukupuolesta. Aina on ollut ja tulee olemaan vahvoja naisia ja miehiä, siinä missä heikkojakin. Samoin hyväksi käytettyjä, hyväksikäyttäjiä, uhreja ja saalistajia, kummankin sukupuolen piirissä.

Sitä tosiasiaa en kiellä kirjassakaan, eikä siitä olisi hyötyä, että menneisyydessä miehet olivat hyväksikäytön ja sovinismin pääasiallisia harjoittajia ja naiset sen yleisimpiä objekteja. Mutta ajat muuttuvat ja tavat sen mukana. Jos vääryyttä mielestään kokeneen miehen kosto on, kun siihen tilaisuus tarjoutuu, hyvinkin kauhea niin naisen kosto saa vielä syvällisempiä ulottuvuuksia. Perustan ajatuksen jatko-osasta siihen, että nainen on miestä leppymättömämpi ja kosto kerrasta poikki periaatteella ei sisällä sitä lopullista sovitusta, jota hän hakee mielenrauhan saadakseen. Siitä voi pahimmillaan muodostua elämäntehtävä, koko loppuiän kestävä missio.

Ajattelen itse niin, voin toki olla väärässäkin, että kylliksi loukattu ja haavoitettu nainen haluaa kostaa ei vain sille yksilölle, joka on tekoon syyllinen, vaan kaikelle sille mitä hän edustaa. Voisiko puhua institutionaalisesta kostosta, koston kierteestä? Siis siitä, että paha saa palkkansa ja pahan kasvualusta myllätään perusteellisesti, aikaa ja vaivoja säästämättä.

Ehkä kannattaisi jo nyt keskustella siitä miten naisen kosto eroaa miehen kostosta, tai onko hyväksikäytön uhrille sallittavampaa kostaa kokemansa vääryys?
Ei kai voida enää nykypäivänä olettaa, että raiskauksen uhri kärsiköön paitsi teon aiheuttaman primäärituskan ja häpeän, mutta myös sen sekundääriset seuraukset raskautena, jonka keskeyttämistä ei haluta sallia.