Huuhaata vai julkisuustemppu? Ei kumpaakaan, vaikka tuollaisen hymylehtimäisen otsikon tapaus voisi ansaitakin.
Ollessani palaamassa Helsingin kirjamessujen antoisan ensimmäisen päivän jälkeen kotiini Lahteen, törmäsin suomalaiseen tai ehkä vain helsinkiläiseen arkitodellisuuteen. Kaksi ulkomaalaista katsoi minut soveliaaksi uhriksi, kävi kimppuuni pendolinon eteisessä ja vei kaiken mitä irti lähti. Lähinnä harmittaa kuoletella pankki- ja luottokortteja, sekä tuskailla kela- ja työeläkekorttien uusimisen kanssa.
Käteistä rahaa ei paljon mennyt, onneksi. Mutta ihmetys jäi - mihin tämä maailma on menossa kun rosvot tulevat jo iholle ja sumeilematta vievät kaiken muun paitsi hengen. Koska on sen vuoro?
Minulla oli onneksi junalippu valmiina, muuten olisin jäänyt tallailemaan Helsingin katuja ilman rahaa, kortteja, henkilöpapereita, ilman mitään millä selvitä yön yli. Ja ilman lääkkeitä, joita tarvitse aamuin illoin.
Ihmetyttää, ettei Helsingin asemalta löydy enää edes asemapoliisia, jonka puheille olisin päässyt. Tai vartijoita, vaikka sellaisia periaatteessa on, mutta tietenkin he ovat koko ajan kierroksillaan. Onneksi kännykkäni on niin vanhaa mallia, ettei se rosville kelvannut. Pääsin sillä jo junassa alkuun korttien kuoletuksessa. Lähellä istuvat kanssamatkaajat eivät voineet olla kuulematta kun purin ahdistustani eri pankkien korttipalveluihin.
Yöllä ei nukuttanut. Ahdistus tuli vasta kun olin turvallisesti kotona, neljän seinän sisässä.
Timo K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti